Akaokami on siis punaturkkinen, hieman yli kolmivuotias naarassusi, jonka tuntomerkkejä ovat kookas valkokärkinen häntä, tummanharmaa maski silmien ympärillä ja kaksi arpea oikean silmän päällä. Hänellä on oranssit kiiltävät silmät, puolisona puolestaan Ukko-nimeä totteleva 4,5-vuotias susiuros, jonka tunnistaa pitkästä pörröisestä ruohonvihreästä turkista ja sinisistä silmistä. Ukolle on toki vastineensa myös tosielämässä, kuten Akallekin, haha.
Akaokamin anthro-versiolla on oranssit hiukset, punainen stetson-hattu ja pitkä punainen takki. Aseena tarpeen vaatiessa samurai-miekka.
Akaokamin taistelutekniikka on Hainkitahyökkäys (engl. Jaws Power), jossa hän hyödyntää "toteemieläimensä" valkohain hengenvoimia ja voi parhaimmillaan purra samalla tuhovoimalla kuin jos iso hai kävisi kimppuun tai vastaavasti kasvattaa samalla iskulla esim. takajalkojen potkuvoiman valkohain pyrstön veroiseksi ja vaikkapa hajottaa seinän.

Alterini hahmokehitys lähti tottakai liikkeelle Äffä-koirasudesta, tummanharmaasta sinisilmäisestä kookkaasta naaraasta. Äffä-hahmon kehitin alunperin kuvaamaan Hopeanuoli-sarjasta tekemäni läppähenkisen Pinkkinuoli-sarjan piirtäjätärtä ja koska suurin osa sarjan hahmoista oli Hopeanuolen erivärisiä ulottuvuusvastikkeita (tarkoittaen käytännössä sitä, että kaikilla oli samanlaiset kuviot), nuo Takahashin luomuksen otsapallukat ynnä muu Hopeanuolen kuviointi tuntui luonnolliselta laittaa myös Äffälle. Ajan kanssa olen miettinyt useaan otteeseen omaperäisemmän alterin kehittämistä, mutta ne ovat aina jääneet paperiasteelle tuntumatta omilta ennen Akaokamin syntyä.
Akaokamissa ja Äffässä on varmasti paljon samaa luonnetta, mutta ihan samana ovat säilyneet oikean silmän päällä olevat viiltoarvet, sekä hainkitaisku. Huomionarvoista on myös, että Äffän Pinkkinuoli-sarjakuvan epäulottuvuusvastikkeella on oranssit silmät - ne olen halunnut aina varsinaiselle alterilleni pistää ja siirtyminen Akaokamiin tuntui luontevalta kohdalta myös silmien värin muuttamiseen.
Äffä toimii edelleen hahmonani niissä projekteissa, joihin se sopii - esimerkiksi Hopeanuoli-fanitarinoissa. Akaokami sen sijaan on itsenäinen hahmonsa, jota varmaan kehittelen jatkossa eteenpäin.