Hahmot:

Pelaajalista & hahmolista

Hahmojen esittelyt

Pelaajien esittelyt




Ajankohtaista:

Peli avattu 27.5.2011

Sivut avattu 3.6.2011

Katso päivitykset

Katukanit
Tietoa
Jäsenyys
Galleria
Yhteydet

Katukanit

Astuit juuri jalallasi Kiellettyyn Betonihelvettiin, Kuolleeseen Kaupunkiin. Kaupunki on ihmisistä autio ja sen noenmustat rakennukset rappeutuvat oman onnensa nojassa. Kaupunkia ympäröivät korkeat kivimuurit, jotka pitävät maaseutua hallitsevat villikoirien laumat poissa kaupungista. Joku kuitenkin pääsee kaupunkiin, sillä sinne kulkee kapeita sadevesiputkia, sekä viemäreitä, joiden kautta pienikokoisempi eläin, kuten kaniini, voi ryömiä kaupunkiin. Viemäreissä elää kuitenkin krokotiilejä, joten harva niihin uskaltautuu. Ellei tunne viemäriverkkoa kunnolla, on tuhon oma...

Kaupunkia asuttavat nykyajan oudot jäniseläimet, harjaskanit. He polveutuvat kesykaneista ja lajin yksilöiden koko vaihtelee kääpiökanin koosta suurimpien jättikanirotujen kokoon. Turkkia on myös monen pituista ja silmät saattavat olla kummallisen väriset. Tunnusomaisinta tälle uudelle lajille on kuitenkin pitkä pään seudulla kasvava harjas. Nämä kaniinit ovat myös kohtuullisen kehittyneitä ja osaavat hieman käsitellä esineitä, mitä kaupungista löytävät. Tämä on mahdollistanut Jengit.

Luonnostaan jokaisella kaniinilla on valkoinen harjas. Kaupungin kaniinit ovat kuitenkin jakaantuneet eri jengeihin ja värjäävät harjaksensa sen mukaan, mihin jengiin he kuuluvat. Valkoharjaiset kaniinit ovat jengittömiä ja elävät hyvin turvatonta elämää. Jengit pitävät huolen omistaan. Jengin jäsenet pitävät toistensa puolta ja ainoastaan saman jengin väriä harjassaan kantavalla on oikeus päästä jengin hallitsemalle ruokavarastolle. Ehtona värin saamiseen taas on se, että tuo säännöllisesti ruokaa varastoon. Ellei harjasta värjätä kerran kuussa, alkaa väri kulua pikku hiljaa pois. Ruokavarastoja vartioivat kaniinit eivät anna varastosta ruokaa kaniinille, jonka värjäys on liian kulunut, koska se tarkoittaa, ettei tämä ole toimittanut ruokaa.

Elämä kaupungissa on siis kovaa. Ruokaa löytää jonkun verran kaupungin puistoista, mutta saadakseen todella hyvää ruokaa on riskeerattava henkensä ja mentävä kaupungin muurien alitse maaseudulle, joka vilisee villikoiria ja muita petoeläimiä. Kaupungissa kanien uhkana on vain muutama kettu ja jokunen kulkukissa, jotka elävät pääsääntöisesti kaupungin hupenevien jätteiden, kaatopaikan, sekä hiirien ja rottien avulla. Muurien ulkopuolella kaniinit ovat taas haluttua riistaa, joskin harjaksien värispray suojelee hieman pedoilta, koska esimerkiksi koirat inhoavat spray-maalin hajua. Tämän vuoksi valkoharjojen on suunnattoman vaikeaa hakea ruokaa ulkomaailmasta. Tästä huolimatta jotkut kaniinit haluavat elää vapaana jengeistä.

Jengejä on kuusi: mustaharjat hallitsevat kaupungin keskustaa, vihreäharjat viemäreitä ja metrotunnelistoa, siniharjat länsikaupunkia, kulta/keltaharjat pohjoiskaupunkia, punaharjat itäkaupunkia ja sateenkaariharjat eteläkaupunkia. Kukin kaniini saa valita vapaasti, mihin jengiin kuuluu, joskaan veljeilyä kilpailevan jengin jäsenten kanssa ei katsota hyvältä. Toisinaan on mahdollista, että eri jengit tekevät yhteistyötä, mutta harvinaista se on. Ja satunnaisia ystävyyksiä kyllä tulee, mutta yleensä se johtaa siihen, että toinen ystävyksistä liittyy toisen jengiin. Jotkut jengit suhtautuvat tuttavuuksiin toisten jengien kanssa jyrkemmin, toiset rennommin.

Jokainen jengi varjelee huolella kahta asiaa: ruokavarastoaan ja harjasspraytuottolaansa. Aikoinaan, kun harjaskaniinien täytyi löytää selviytymistapa kaupungissa, sieltä löydettiin kuusi ihmisten rakentamaa hiusvärituottamoa, jotka olivat erikoistuneet eri väreihin. Keskustassa toimi mustaa väriä valmistava pienoistehdas, pohjoisessa metalliväreihin erikoistunut tuotantolaitos, vihreää väriä valmisti eräs putiikki metrotunnelissa, itäkaupungin tehtaalla punaista ja länsikaupungin puolella sinistä väriä. Ainoastaan etelässä toimi yleisvalmistamo, joka teki kaikkia tavallisia värejä. Pikku hiljaa harjaskanit alkoivat merkitä oman jengin jäseniä värjäämällä harjasta ja sijoittivat ruokavarastot harjasvärjäämön yhteyteen. Ruokavarastosta tuli vallankäytön väline: uskalikot hakivat herkkuja ulkomaailmasta ja saivat kannattajia värväämällä näitä jengiin ruokaa vastaan. Sitten kannattajat lähetettiin ulkomaailmaan, osa palasi, osa ei.

Ensimmäinen kunnon jengisota käytiin, kun muut jengit varastivat pohjoisen tehtaalta omien väriensä metalliversiot itselleen. Nyt siis kaniinit saattoivat normaalin värin ohella käyttää harjassaan myös metallivärejä. Tämän jälkeen Metallijengistä tuli Kultajengi, sillä heille jäivät vain kultainen, hopeinen, pronssinen ja keltainen väri. He aloittivatkin ensimmäisenä käytännön, että vain jengin johtajat ja arvokkaimmat jäsenet saivat käyttää metalliväriä harjassaan ja alemmassa asemassa olevat saivat tyytyä tavalliseen keltaiseen väriin. Sittemmin joissakin muissa klaaneissa on alkanut olla samaa käytäntöä.... Värejä voidaan myös sekoitella, mutta sateenkaariharjasten jengi on ainoa, jossa voi käyttää montaa eri väriä.

Harjasten värjääminen on opettanut kanit myös muulla tapaa turhamaisiksi. He ovat alkaneet jonkun verran käyttää ihmisten esineitä ja vaatteita. Jotkut käyvät kampaamoissa kihartamassa tai leikkaamassa harjaksiaan, jotka muuten saattavat kasvaa jopa samalla tavalla kuin urosleijonalla - harjan kasvutapa on myös yksilöllistä ja testosteronihormonin määrä vaikuttaa siihen. Toiset arvostavat persoonallisuutta, toiset yrittävät näyttää samalta kuin muut jengiläiset. Joku saattaa jäljitellä jotain yksittäistä kaniinia, jota ihailee. Kanit saattavat myös vaihtaa lookkiaan. Hattujen ja kaulahuivien ohella kaneilla saattaa olla myös käytännöllisempiä esineitä, kuten linkkuveitsiä ja taskulamppuja... (Liian teknisiä laitteita, kuten käsiaseita ja kännyköitä ei hahmoilla saa olla, jotta säilyy kuitenkin tunnelma, että kyse on vain erikoisista eläimistä, ei anthroista.)

Joissain rakennuksissa, kuten harjasspraytuottoloissa ja muutamassa kampaamossa, on yhä sähköt tallella, sillä ne toimivat aurinkopaneeleilla. Rakennuksiin liittyviä sähkölaitteita, kuten valonkatkaisijat, hiustenkihartajat, osaavat jotkut kaneista käyttää, mutta moni ei ymmärrä ihmisteknologian päälle mitään.




Sivuilta ei saa kopioida mitään | Do not copy anything from this website!