Maailma

Husky Hazard sijoittuu kaukaiselle pohjoiselle napaseudulle. Alue on kuvitteellinen, mutta oikeassa elämässä vastaavan paikan voisi löytää Siperiasta, Ural-vuorten tuntumasta. Alueen keskuksena toimii kuusikkoinen laakso, joka tunnetaan nimellä Lobain Jälki. Lännen puolella kulkee pohjois-eteläsuunnassa vuoristo, joka tunnetaan nimellä Karkoksen Hampaat. Etelään päin levittäytyvät loputtomat erämaa-alueet. Idän puolella on laaja useita kilometrejä pitkä ja leveä järvi Hazzoksen Sydän. Vuorilta virtaava joki, Nemeran Kyynel, laskee laakson eteläpuolella Hazzoksen Sydämeen. Laakson pohjoispuolella maasto hieman nousee ylängöiksi. Ensin loppuvat kuuset, sitten männyt ja sieltä alkaa karu tundra. Laakson villikoirille ja susille tundra on aina ennustanut Tuonpuoleista ja se tunnetaan nimellä Irkaran Valtakunta.

Noin kolmen kilometrin päässä laaksosta, tuon tundran keskellä, kohoaa vanha raunioitunut kartano. Kerran ovat ihmiset tulleet tänne, tästä on kerrottu tarkemmin historiassa. Kartano tunnetaan nimellä Hazard ja sitä hallitsevat villiintyneet huskyt.

Lobain Jälkenä tunnetun laakson läntisellä reunalla, Karkoksen Hampaiden tuntumassa, kohoaa satoja vuosia vanha raunioitunut ja sammaloitunut linnoitus - senkin tarina on kerrottu historiikissamme tarkemmin. Nykyisin linna tunnetaan nimellä Susilinna ja alueen susilauma hallitsee sitä. (Aikoinaan linnoitus kuului villikoirille, mutta sudet valtasivat sen noin 100 vuotta sitten.)

Alueen eläimet

Lobain Jäljen eläimistö on osittain peräisin jääkaudelta - täällä elää yhä sapelihammastiikereitä ja mammutteja, sekä muita esihistoriallisia, kylmiin oloihin soveltuneita eläimiä. Kesäisin etelässä sijaitsevien erämaiden halki laaksoon vaeltaa omituisia dinosauruksia, jotka ovat kasvattaneet karvapeitteen ylleen. Lisäksi alueella elää hirviä, peuroja, ilveksiä, karhuja, toisinaan etelästä näin pohjoiseen vaeltaneita tiikereitä tai leijonia! Vuorilla asustaa vuorikauriita ja lumileobardeja. Myös biisoni on eräs tämän alueen vaikuttavimmista eläimistä - ellei mammutteja lasketa... Lintujakin on montaa sorttia. Metsälintuja, kuten pyitä, metsoja, jne. Hazzoksen Sydän -järven seudulla elää useita vesilintulajeja, sorsia, hanhia ja sen sellaista. On myös kotkia ja haukkoja, jotka pesivät vuoriston puolella ja ylängön mäntymetsävyöhykkeellä. Myös öisin Lobain jälki on täynnä elämää! Sopulit, hiiret, rotat ja päästäiset etsivät ravintoa, pöllöt, ketut ja kärpät liikkuvat niitä pyytämässä. Alueella elää myös arktisiin oloihin sopeutunut tuuheakarvainen kultahamsterikanta.

Seuraavaksi on listattu pelimme kannalta tärkeitä eläimiä ja kerrottu niistä lyhyesti.

TIIKERIHIRVI
Näyttävän näköinen suuri hirvieläin, jolla on kellertävä pohjaväritys ja ruskeita raitoja. Koiria tai susia on oltava vähintään viisi, mielellään enemmän, jotta hirven kaataminen onnistuu. Toisinaan hirvet liikkuvat laumoissa, toisinaan yksin. Pedot saalistavat hirven niin, että valitsevat laumasta heikoimman ja sairaimman yksilön, erottavat sen ryhmänä jahdaten muusta joukosta, ajavat sen väsyksiin, piirittävät ja surmaavat.

LUMIRUSAKKO
Yksin tai kolmen eläimen ryhmissä liikkuva jäniseläin, kesäisin kellanruskea, talvisin valkea. Liikkuu kevyesti lumen päällä. Sopivaa saalista yksinäiselle koiraeläimelle, jos onnistuu iskemään väijyksistä - juosten koira tai susi ei saa rusakkoa kiinni!

SAPELIHAMMASTIIKERI
Kilpalieva saalistaja, jolle koiraeläimet kelpaavat saaliseläinten puuttuessa ruuaksikin. Yleensä nämä kaksi petoa välttelevät toisiaan, mutta erityisesti saaliista kilpailtaessa selkkauksia väistämättä sattuu. Yksinäinen koiraeläin EI mahda sapelihammastiikerille tai muille isoille kissapedoille mitään, joten ilman laumaa se joutuu pakenemaan. Sapelihammastiikerit liikkuvat leijonien tavoin laumoissa - iso koirajoukko voi kuitenkin ajaa muutaman sapelihammastiikerin haaskalta tiehensä.

MAMMUTTI JA BIISONI
Liian isoja saaliseläimiä koirille! Ainoastaan, jos koiraeläimet löytävät sapelihammastiikerien kaataman ruhon, ne pääsevät herkuttelemaan näiden mahtavien eläinten maukkaalla lihalla. (Koirat ovat pääosin raadonsyöjiä, ne metsästävät vain, jos eivät onnistu löytämään haaskaa. Koira voi vaivatta syödä jopa 3 viikkoa vanhaa lihaa ja talvella haaskat säilyvät vielä paremmassa kunnossa kylmyyden ansiosta.) Mammutit ja biisonit vaeltavat laumoissa tundraseudulla ja laaksossa. Toisinaan näiden kahden lajin laumat kulkevat yhtä matkaa ja niiden voi nähdä laiduntavan rinta rinnan, joskaan erityisen läheistä tuttavuutta eläimet eivät siedä ja hätyyttävät välillä toinen toisiaan...

RONTTISAURUS
Muistuttaa hieman tyrannosaurusta, mutta omaa pitkän ruskean karvapeitteen. Näitä vaeltaa toisinaan kesäisin Lobain Jälkeen etelän erämaista ja koirat saavatkin olla varuillaan moisten varalta! Harvemmin edes koiralaumalla on mahdollisuuksia taistella tällaista petoa vastaan, niitä kannattaa yleensä juosta karkuun!

LUMIRAPTORI
Nimensä mukaisesti nämä velociraptoreille sukua olevat paksuturkkiset dinosaurukset saattavat elää jopa lumen aikaan laaksossa. Yleensä ne kuitenkin vaeltavat etelään. Lumiraptorilla on laineikas lumenvalkea turkki, jossa on toisinaan hopeanharmaita kuviointeja. Ne liikkuvat pienissä, noin 3 - 9 raptorin laumoissa, joissa on tiukka hierarkia, kuten susilaumassakin. Saaliiksi kelpaavat kaikki kasvinsyöjät - jopa mammutit ja biisonit ovat oivaa saalista näille muinaisina aikoina stegosauruksia ja triceratopseja saalistaneiden petojen jälkeläisille! Lumiraptorin paras ase on sen kummassakin takajalassa oleva 9-senttinen raatelukynsi, jolla isonkin saaliseläimen vatsa aukeaa helposti...
Raptori ei ole paljoakaan koiraa isompi, mutta on juuri tuon kyntensä ja älykkyytensä vuoksi mitä vaarallisin vastustaja. Yleensä kilpailevina saalistajina koiralaumat ja raptorilaumat välttelevät toisiaan, mutta väistämättä yhteenottojakin tulee. Toisinaan myös raptoreiden ja sapelihammastiikereiden nähdään ottavan yhteen, kun raptorit keväisin vaeltavat sapelihammastiikereiden reviireille...

JÄÄSARVI
Karvainen versio triceratopsista, kolmas dinosauruslaji, joka on kehittynyt nisäkkäiden tavoin karvaiseksi. Tämä eläin on mammuttiakin suurempi, eivätkä koiraeläimet voi uneksiakaan sellaisen kaatamisesta. Sen sijaan nämä agressiiviset kolmisarviset kasvinsyöjädinot saattavat toisinaan ahdistaa koiria, jos sattuvat niille jostain suuttumaan. Jääsarvet vaeltavat keväisin laumoissa Lobain Jälkeen parittelemaan, munimaan ja kasvattamaan poikasiaan. Ne viihtyvät parhaiten laakson lämmössä, metsän vihreää heinää kasvavilla niityillä ja Nemeran Kyyneleen varsilla.

Mytologia

Kuten paikannimistä voi päätellä, alueen koiraeläimillä on oma erityinen mytologiansa. Se on lähtöisin alueen susilta ja muinaiset villikoirat ovat sen heiltä omaksuneet. Sen sijaan Hazard-kartanon huskyt eivät usko mytologiaan, vaikka kaikki muut Lobain Jäljen eläimet sitä kunnioittavat.

Aikanaan tämä maa oli karu ja eloton. Kaikkialla oli vain tulta ja kiveä. Laavan Jumalatar Hazzos hallitsi tätä laakeaa aluetta ja Kiven Jumala Nemera oli hänen puolisonsa. He saivat pennun, jonka nimeksi tuli Irkara, vaan tuo pentu oli tunteeton ja kylmä. Irkara halusi saada emonsa voimat ja lämmön ja haastoi tämän kaksintaisteluun viedäkseen tämän tulisen sydämen. Nemera kuitenkin päätti estää poikansa aikeet ja ajoi Irkaran pohjoiseen, jossa tämä alkoi hallita omaa jäistä maataan. Niin tuli Irkarasta Jään Jumala ja kuoleman hallitsija.

Irkaran Jäisyys levittäytyi kohti Hazzoksen valtakuntaa, mutta Nemeran mahti piti sitä aloillaan.. Hiljalleen alkoi tuo tulinen valtakunta kuitenkin muuttua kiveksi... Eräänä päivänä saapui etelästä Lobai, Kaiken Elämän Jumala, ja ajoi Irkaran pysyvästi pohjoiseen. Tuossa kamppailussa Lobain puoliso, Urheuden Jumalatar Karkos uhrasi henkensä, jotta Irkara saatiin pysyvästi jäämään pohjoiseen. Lobai painoi tassunsa taistelussa kaatuneen Hazzoksen valtakuntaan ja niin syntyi Lobain Jälki, johon elämä virtasi. Lobai kätki Hazzoksen sydämen jälkeensä ja siitä muodostui järvi. Surun murtama Nemera jäi hoitamaan Karkoksen hautaa. Nemeran suru tavoitti Hazzoksen Sydämen ja niin muodostui tuo ikuinen virta - Nemeran Kyyneleet.

Lobai huolehti, että eläimet pääsivät elämänsä alkuun hänen jäljessään. Ne vaelsivat etelästä, Kaiken Elämän Jumalan valtakunnasta, josta kaikki elämä on lähtöisin. Eläimet tulevat etelästä Lobain jälkeen elämään elämäänsä ja kuollessaan vaeltavat pohjoiseen, Irkaran valtakuntaan. Lobai istuu ylhäällä vuorilla valvomassa, että kasvinsyöjille riittää tarpeeksi heinää ja kasvinsyöjiä on tarpeeksi huolehtimaan koiraeläinten ruuansaannista. Toisinaan Irkara lähettää tihulaisensa, Ne Muut, viemään meidän saaliitamme ja siksi meidän tulee kaikin keinoin pyrkiä säilyttämään Lobain meille suoma paikka. Usein joudumme Irkaran paholaisilta, raptoreilta, kissoilta ja noilta uusimmilta, huskyilta, pakenemaan, mutta milloin vain voimme, saamme heidät hampaisiimme ja surmaamme. Meidän on oltava joustavia ja ovelia - milloin se vain onnistuu, viemme heidän surmaamansa, Lobain meille lupaaman lihan.

Suuret eläimet, mammutti, ronttilisko, biisoni ja hirvi, ovat Lobain tuomaa kansaa, kuten mekin. Niitä meidän tulee kunnioittaa ja väistää, vaan milloin näemme heidän kaatuneen, on kunnia Lobaita kohtaan, että juuri me nautimme näiden mahtavien olentojen lihaa Irkaran roistojen sijaan.

Yllä olevaa kertomusta siis kerrotaan susille ja villikoiranpennuille pikkupennusta saakka. On sitten yksilöstä kiinni, miten "uskonnollinen" siitä tulee, mutta vähintäänkin tuo tarina pitää jokaiselle siltä osin paikkansa, että paikannimet ovat Lobain Jälki (laakso), Hazzoksen Sydän (järvi), Nemeran Kyynel (joki), Karkoksen Hampaat (vuoret) ja Irkaran Valtakunta (tundra).

Muilla eläimillä on tämä sama mytologia - sillä erotuksella, että hekin katsovat aina olevansa se "Lobain luvattu kansa", esim. hirville kaikki pedot ovat "Irkaran roistoja", raptorit lukevat koirat tuohon sakkiin, jne. Isot eläimet ovat luonnostaan kokonsa vuoksi kunnioitettuja ja siksi niillä on erityinen paikkansa lähes kaikkien lajien mytologioissa. Eli siis huskyja - uusia tulokkaita - lukuunottamatta jokainen laji hiirestä pöllöön ja silkkiuikusta biisoniin näillä seuduin, uskoo omalla tavallaan tähän nimenomaiseen mytologiaan, jossa etelä merkitsee elämän lähdettä ja pohjoinen elämän päättymistä, ja jossa laakso, Lobain Jälki, on kaiken elämän keskus.