Juoni

Husky Hazard -ropessa on neljä laumaa, jotka ovat vihoissa keskenään. Kolme laumoista, ikivanha Nonoran susilauma, lajitietoinen ja ylpeä Shologan vanha sekarotuisten koirien lauma, sekä Thara-Ba, tuo kannibalistinen koirasusilauma, ovat olleet alueella satoja vuosia. Heillä on oma mytologiansa, jonka mukaan laaksosta pohjoiseen sijaitseva tundra on Kuoleman valtakunta. Neljäkymmentä vuotta sitten ihmiset löysivät alueen ja rakensivat tundralle kartanon. Alueen neljäs lauma Hazard koostuu sinne ihmisten jälkeen jääneistä huskyista. Huskyt eivät usko vanhaan mytologiaan ja koska he asuvat esivanhempiensa omistajien rakentamassa Hazard-kartanossa tundralla, heitä pidetään muiden laumojen keskuudessa kuoleman sanansaattajina.

Perusjuoni siis kertoo siitä, miten huskyt yrittävät löytää paikkansa tässä vihamielisessä ympäristössä. Luvassa on koiralaumojen välistä sotimista, politiikkaa, laumojen välistä rasismia ja saman lajin yksilöiden kahtiajaon aiheuttamaa draamaa. Teemana on koiraeläinten erilaisuus ja vaikeudet hyväksyä toisenlaisia yksilöitä omille elinalueilleen. Sekä tulokkaiden, huskyjen, vaikeudet sopeutua heille uuteen, muille laumoille vanhaakin vanhempaan kulttuuriympäristöön. Uskonto, susien ja laakson vanhan koirakansan mytologia ja siihen uskominen ja uskomatta oleminen, ovat myös eräs roolipelin teema.

Nämä ovat yleisiä juonia, mutta pienemmät tapahtumat ovat pelaajien hallussa. Yrittääkö hahmosi päästä järisyttämään laumojen välistä hierarkiaa vai elääkö se omaa elämäänsä ystävineen, yrittäen sopeutua jatkuvaan sotatilaan ja vihamieliseen ympäristöön. Kenties se löytääkin ystävän tai rakastetun vihollislaumasta - mitä silloin tapahtuu? Ovatko koira ja susi tuomitut karkaamaan kannibalistiseen Thara-Baan? Mikä on hahmosi suhde laakson vanhaan uskontoon? Miten vakaumuksellisesti se kannattaa oman lajinsa säilyvyyttä ilman toisiin lajeihin sotkeutumista? Oppiiko se elämään mahtavien saaliseläinten ja muiden saaliseläinten täyttämässä kylmässä vihamielisessä ympäristössä, jossa on lyhyt kesä ja pitkät talvet, mutta joka on täynnä elämää?

Pelaajien kesken on mahdollista myös keksiä uusia isompia sivujuonia MUTTA EI uusia laumoja!

Irkaran palvontakultti

Irkara on lobainjälkeläisten mytologiassa Kuolemanvaltakunnan hallitsija, erittäin pahana pidetty hahmo. Historiikissa on kerrottu tarkemmin muinaisesta palvontakultista, joka pelissä alkaa jälleen nostaa päätään, kun Irkaran palvelijoiden viimeinen jälkeläinen lähtee levittämään sanaa Irkarasta koirien ja susien keskuuteen. Miten käy, jaksavatko Lobain uskolliset seuraajat Sholgorassa, Nonorassa ja Irkara-kultin syntypesässä Tharabassa pitää kiinni oikeudenmukaisuutta symboloivista jumalistaan vai viekö tämä uusi (ehkä meidän maailmamme saatananpalvontaan verrattavissa oleva) mennessään. Entäpä miten suhtautuvat tähän ateistisesti ajattelevat Hazard-lauman jäsenet, jotka muut laumat ovat jo valmiiksi demonisoineet Irkaran kannattajiksi näiden asuessa tämän valtakuntana pidetyllä Kuolemantundralla?